Innomaraton.fi

Uutiset
Takaisin

 

INNOMARATONIN KORKEATASOINEN FINAALI (10.2.2009)

– Ideoinnin lähtökohtana oli yksinkertainen kysymys, mitä postin mobiilipalveluja haluaisimme itse käyttää, kertovat voittoisan Inno_everybody -tiimin jäsenet.

Itellan toimeksianto oli ideoida matkapuhelinsovelluksia kuluttajille. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun logistiikan opiskelijat Jutta Kaarre ja Jenni Uimaniemi sekä liiketalouden opiskelija Timo Tjäderhane kehittivät omien tarpeittensa ja toiveittensa pohjalta Itellan asiakkaille hyödyllisiä ja tarpeellisia palveluja.

Lapin yliopistossa 6. helmikuuta järjestetyssä InnoMaratonin finaalissa tiimi esitteli kolme innovaatiota, joissa toimeksiantajan arvojen mukaisesti oli huomioitu palvelujen luotettavuus ja vastuullisuus. Kukin tiimin jäsen oli keskittynyt oman ideansa kehittelyyn.

Voittajien esitys
Inno_everybodyn (vas.) Jennin, Timon ja Jutan vakuuttavasta esityksestä huomasi, että he todella seisoivat ideoidensa takana.

Jutan innovaatio on postilähetyksen reaaliaikainen seuranta omalla puhelimella. Teknisesti se toteutuisi lähetykseen kiinitettävän GPS-paikantamissirun avulla. Mahdollisuus varmistua tärkeiden kirjeiden ja pakettien perillemenosta hyödyttää sekä yrityksiä että yksityisasiakkaita.

Jenni on ideoinut matkapuhelimella kuunneltavat äänikirjat, joita voi ladata postin toimipaikasta tai nettisivuilta. Toinen idea on äänipostikortti, kuten Tommy Tabermanin lausuma rakkausruno, jonka esim. aviomies voi hääpäivän kunniaksi lähettää puolisonsa kännykkään.

Timo on kehitellyt matkapuhelimeen GPS-pohjaista tiedotus- ja opastuspalvelua, joka informoi kännykän käyttäjää mm. paikkakunnan tapahtumista, majoitus- ja ravintolapalveluista sekä palvelujen aukioloajoista.

Toiseksi sijoittuneet
Lapin yliopiston ja RAMK:n sekajoukkue Två + Tre (vas. ) Joonas, Heidi, Marjukka, Jukka ja Mika-Matti sijoittui tietoteknisellä palveluideallaan toiseksi.

InnoMaratonissa toiseksi sijoittunut tiimi Två + Tre oli Rovaniemen korkeakoulujen sekajoukkue, jonka kaksi jäsentä Joonas Koivukoski ja Heidi Ollikainen opiskelevat teollista muotoilua ja johtamista Lapin yliopistossa ja Jukka Impiö tekniikan alaa, Mika-Matti Koponen liiketaloutta ja Marjukka Springare sosiaalialaa Rovaniemen ammattikorkeakoulussa.

Tiimi kehitti Movial Oy:n toimeksiannosta palveluita kosketusnäytölliseen Internetiin yhteydessä olevaan laitteeseen. Laitetta käytetään kotona, missä sitä voidaan siirrellä huoneesta toiseen, mutta sitä ei ole tarkoitus viedä kodin ulkopuolelle.

Kolmanneksi sijoittuneet
Raadin 2 puheenjohtajana toiminut markkinoinnin professori Anu Valtonen Lapin yliopistosta onnittelee Hillevi-tiimin Anttia. Kolmanneksi sijoittuneessa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun joukkueessa ideoivat myös Tea, Tiina, Bernard ja Timo.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijat Antti Keinänen, Tea Tryyki ja Tiina Hiltula sekä tietojenkäsittelyn opiskelijat Bernard Boardi (BIT) ja Timo Wikström kertovat keskittyneensä aluksi ryhmäytymiseen. Tiimiin muodostui ”sairaan hyvä ryhmähenki”, jonka avulla haasteelliseksi koettu toimeksianto kehittää Keminmaan Puurakenteelle nykyisiä koneita ja raaka-aineita hyödyntävä tuote, otettiin haltuun.

– Tiina sen ensiksi keksi, mutta kukaan ei kuunnellut. Sitten seuraavana päivänä joku toinen ”keksi” sen uudelleen, muistelevat Hillevi-tiimiläiset.

Tiimi ehdottaa, että kattoristikoihin keskittynyt yritys alkaisi valmistaa myös rullalauta- eli skeittiramppeja. Perusteina on ramppien kasvava kysyntä, ympärivuotinen bisnes sekä ainakin kotimaassa vähäinen kilpailu alalla.

Neljänneksi sijoittuneet
Englantilais-irlantilais-saksalainen vaihto-opiskelijatiimi sai kiitosta paitsi ideoistaan myös iloisen raikkaasta esityksestään.

Neljännen sijan sai kansainvälinen joukkue, joka InnoMaratonissa kilpaili Ryhmä 27:n nimellä. Siihen kuuluivat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun vaihto-opiskelijat Laura Clark, Sheffield Hallam University, Iso-Britannia, Judith Schanz, Hochschule Niederrhein, Saksa, Anna Sommerer, Hochschule für Gestaltung, FH Schwäbish-Gmünd, Saksa sekä Ian Slattery ja Adam Buckley, National College of Art and Design, Irlanti.

Tiimin toimeksiantona oli kehittää Carousel Oy:n jo olemassa olevaa tuotetta, liikuntaan aktivoivaa viikkoliikuntamittaria, ja räätälöidä sen käyttötapaa ja markkinointia eri ikäryhmille sopivaksi. Innovatiivisen tiimityön tuloksena syntyivät lasten liikuntaleikkikiekko, jonka saa puurohiutalepaketin kylkiäisenä, nuortenlehden mukana jaettavat liikuntakortit, työpaikkaliikkumisen merkityksestä muistuttavat tarrat sekä apteekin ilmaislehden välistä löytyvä ikääntyneiden jumppaohjeita sisältävä kiekko.

Tulossa: Kuvia InnoMaraton-viikon varrelta

 

VOITTO JA KOLMAS SIJA KEMI-TORNIOON (6.2.2009)

Lapin InnoMaraton 2009 huipentui 21 joukkueen huippujännittävään mittelöön perjantaina Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Ensin valittiin neljä finalistia, jotka tuomaristo sitten asetti paremmuusjärjestykseen.

Tuloksien julkistus
Jännityksen nostattamiseksi lopputulokset julkistettiin käänteisessä järjestyksessä. Kun kuulutettiin, että tiimi Två + tre Rovaniemeltä sijoittuu toiselle sijalle, Kemi-Tornion pöytäseurue suorastaan ratkesi riemusta.

Voittajat onniteltavina
Lapin InnoMaraton 2009:n voittajajoukkue Inno_everybody eli (vas.) Jenni Uimaniemi, Jutta Kaarre ja Timo Tjäderhane ottavat onnittelut vastaan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kehitysjohtaja Eero Pekkariselta. Tiimi ideoi Itellalle mobiilipostilaatikkoon liittyviä palveluja.

Kisan kolmoset
Kolmanneksi sijoittunut Hillevi-tiimi (vas.) Antti Keinänen, Tea Tryyki, Tiina Hiltula, Bernard Boardi ja Timo Wikström kehittivät Keminmaan Puurakenteelle uuden tuotteen, skeittirampin. Neljänneksi sijoittui rovaniemeläinen Ryhmä 27.

 

INNOMARATONIN SEMIFINALISTIT JULKISTETTU (5.2.2009)

Tuuletus
Yksi plus yksi -tiimin Kari ja Mikko tuulettavat pääsyä semifinaaliin.

Satu Valli
Projektipäällikkö Satu Vallin katse suuntautuu jo perjantain finaaliin.

 

OPISKELIJAT IDEOIVAT ITELLALLE (5.2.2009)

– Nämä InnoMaratonin toimeksiannot, mobiilipostilaatikko ja ideakanava, ovat Itellassa oikeasti suunnitteilla. ¨Tätä samaa ideointi- ja kehitystyötä me teemme yrityksen sisällä. Tiimien ehdotuksista on siis meille konkreettista hyötyä, vakuuttaa liiketoiminnan kehityspäällikkö Tommi Tikka.

Paperilähetysten määrän vähetessä Itella joutuu tosissaan miettimään digitaalisten palvelujensa kehittämistä.

Mölläri ja Tikka
Itellan kehityspäällikkö Tommi Tikka (oik.) ja valmentaja Jorma Mölläri kuuntelevat Team Eight -ryhmän esitystä mobiilipostilaatikosta, johon sisältyy mm. reitti- ja deittipalvelu.

Tikka seuraa toimeksiantajan roolissa Itellalle ideoineiden tiimien esityksiä ja esittää tarkentavia kysymyksiä koskien mm. riskien hallintaa ja postin julkisuuskuvaa.

– Itellan liikevaihdosta vain 5 prosenttia tulee kuluttajilta ja loput yrityksiltä. Tämän vuoksi toimeksiantomme suuntautuvat nyt kuluttajapuoleen. Haluamme kehittää innovaatioprosessin alkupäätä ja saada kuluttaja-asiakkaat ideoimaan kanssamme. He ovat asiantuntijoita kertomaan, mitä he meiltä odottavat, sanoo Tikka.

Lapin InnoMaratoniin osallistuminen istuu myös Itellan linjaukseen tehdä yhteistyötä nuorten ja oppilaitosten kanssa.

– Ovathan opiskelijat tulevaisuuden potentiaalisia itellalaisia, naurahtaa Tikka.

 

KENRAALI ENEMMÄN KUIN LUPAAVA (5.2.2009)

Keskiviikkona ideat on puettu sanoiksi ja kuviksi.

– Ei liikaa tekstiä dioihin. Käyttäkää avainsanoja ja havainnollistavia kuvia, neuvovat valmentajat.

Päivä on omistettu esitysten harjoitteluun ja hiomiseen. Jokainen tiimi esiintyy kahden valmentajan harjoitusyleisölle ja saa palautetta esityksestään.

– Pipot pois päästä ja kädet taskuista. Kertokaa, keitä te olette. Käyttäkää ääntä. Älkää puhuko valkokankaalle, vaan ottakaa katsekontakti yleisöön. Valmistautukaa vastaamaan teille esitettäviin kysymyksiin.

Kenraaliharjoitus menee suurimmalta osalta hyvin. Vielä on vähän viilattavaa ennen toimeksiantajan tapaamista torstaina.

 

Haasteellisia toimeksiantoja Keminmaasta

– Meidän toimeksiantomme poikkeaa muista, sillä se ei sisällä tuotteen tai palvelun ideointia, selvittää tietojenkäsittelyn opiskelija Inga Hiltunen.

Team Jonna
Team Jonna eli (vas.) Tiina, Jonna, Inga, Jaakko ja Samuli ovat laatineet toimeksiantajalle toimintasuunnitelman.

Team Jonnan toimeksiantaja on Keminmaan kunnan omistama Keminmaan Energia Oy, joka tuottaa kaukolämpöä polttamalla turvetta ja metsähaketta. Yhtiö haluaa selvittää, löytyykö paikallisilta metsänomistajilta intoa ja halua perustaa hakeosuuskunta, joka toimittaisi metsähakepolttoaineen Keminmaan Energian kaukolämpölaitokselle.

– Ongelmaa ei voi ratkaista uudella tuotteella tai palvelulla. Me päädyimme tekemään yhtiölle toimintasuunnitelman, kertoo Inga.

Haasteellinen aihe on vaatinut Team Jonnan jäseniltä, joita Ingan lisäksi ovat liiketalouden opiskelijat Jonna Koskenniemi ja Jaakko Tuomi, kuvataiteen opiskelija Tiina Kaakkurinniemi ja logistiikan opiskelija Samuli Myllylä, paljon tiedonhakua ja omaksumista. Esiintyessään tiimiläiset puhuvat asiantuntevan oloisesti hakkeen laadusta, suhteellisesta kosteudesta ja lämpöarvosta.

Hake on metsään jäädessään roskaa, mutta laitokselle toimitettuna se tuottaa rahaa. Kriittinen tekijä on taloudellinen hyöty: mitä ja millä perustein hakkeesta pitäisi maksaa, jotta metsänomistajat kiinnostuvat osuuskunnan perustamisesta.

Ahmat-tiimi
Ahmat-tiimi (vas.) Tuuli, Mikko, Tung ja Ambang perustavat ja laajentavat ehdotuksessaan Keminmaan päiväkoteja.

Ahmat-tiimi hahmottelee toimeksiannossaan Keminmaan kunnan varhaiskasvatuksen ja päivähoidon strategiaa. Tiimin jäsenillä, kuvataiteen opiskelija Tuuli Haatajalla, liiketalouden opiskelija Mikko Juutisella sekä tekniikan opiskelijoilla kiinalaisella Tung Tong Yaolla ja kamerunilaisella Ambang Kennedyllä, ei ole omakohtaista kosketusta aiheeseen.

– Tässä on ollut kaksin verroin haastetta. Aihe on meille vieras ja Keminmaa alueena outo, tilittää Tuuli.

Monikulttuurisen tiimin yhteistyö on vaatinut venymistä myös kielen kannalta.

– En hallitse päivähoidon sanastoa englanniksi, joten välillä on vaikea selittää muille, mitä tarkoitan, harmittelee Tuuli.

Ahmat-tiimi on laatinut powerpoint-esityksensä englanniksi. Kenraalissa vain Tuuli ja Mikko ovat suomeksi äänessä, mutta tarkoitus on jakaa esiintymisvastuuta kaikille tiimin jäsenille.

 

HOMMA KYLLÄ HOIDETAAN (4.2.2009)

”Nomen est omen” eli latinan lentävä lause nimen enteellisyydestä osoittautuu jälleen kerran paikkansa pitäväksi. Sahata-tiimi kehittää Keminmaan Puurakenne Oy:n toimeksiannosta kattoristikoihin erikoistuneelle yritykselle uusia puusepäntuotteita.

Nimi Sahata ei alun perin viitannut puun sahaamiseen, vaan se muodostuu tiimin jäsenten etunimien alkukirjaimista. Tiimiin kuuluvat kuvataiteen opiskelija Salla Nevala, liiketalouden opiskelijat Hannele Saukko ja Taru Kortesalmi sekä nimen keksimisen jälkeen joukkoon liittynyt logistiikan opiskelija Antti Mikkonen.

– Tiimin nimen pitäisi oikeastaan olla Sahataan, keksii Taru.

Sahata-tiimi
Sahata-tiimi (vas.) Hannele, Antti ja Taru (Salla puuttuu kuvasta) on perehtynyt puurakentamiseen. – Ei syvällisesti, mutta kuitenkin.

Tiimiläiset tunnustavat, että aluksi toimeksianto huolestutti, koska he eivät tienneet puurakentamisesta mitään. Käynti yrityksessä auttoi innovatiivisen ajattelun alkuun.

– Tuoteideamme on realistinen ja toteutuskelpoinen. Se ei edusta alalla mitään mullistavaa, mutta on uutta tälle yritykselle, selittää Antti.

Hannele kehuu tiiminsä keskustelevaa toimintatapaa.

– Juttu luistaa, ja olemme heitelleet erilaisia ajatuksia. Ei tässä nyt suorastaan hehkuteta, mutta meillä on suht’ positiivinen asenne. Homma kyllä hoidetaan.

 

Valmentajista on hyötyä

– Meillä meni pitkään, ennen kuin saatiin juonesta kiinni, paljastaa logistiikkaa opiskeleva Teemu Kinnunen.

– Tänään se vasta aukeni, lisää liiketalouden opiskelija Jenni Lammassaari ja antaa valmentajina toimiville Jormalle ja Seijalle täyden tunnustuksen.

Ryhmä-Rämän toimeksianto tulee Keminmaan Palvelukylä Oy:ltä, joka tarjoaa yrityksille lähinnä toimitiloihin liittyviä elinkeinopalveluja. Idea yhtiön liiketoimintastrategian päivittämiseksi kirkastui polis-konseptin kautta.

Ryhmä-Rämä
Ryhmä-Rämällä, (vas.) Liu, Jenni ja Teemu, on toimeksiannon asiasisältö jo hallussa. Seija-valmentajan kommentteja kaivataan lähinnä esityksen muodosta.

Ryhmä-Rämän kansainvälinen jäsen, tekniikkaa opiskeleva Liu Shan, kertoo tiimityön opettaneen hänelle uusia asioita liiketoiminnasta, markkinoinnista sekä – yllättäen – suomen kielestä.

– As a technology student, I deal with numbers and don’t need the language that much. But in business, knowing Finnish language is very important, päättelee Liu.

 

PÄIVÄN INNOVOINTI TUOTTAA JO TULOSTA (3.2.2009)

- Tämä on mukava ja erilainen tapa oppia. Olkaa positiivisia. Silloin ideoita syntyy parhaiten, evästää projektipäällikkö Satu Valli opiskelijamaratoonareita avatessaan vuoden 2009 Innomaraton-viikon maanantaina 2. helmikuuta Tornion Minervassa.

Satu Vallin alkuinfo
Satakunta opiskelijaa pakkautuu Minervan Liike-huoneeseen kuuntelemaan Satu Vallin alkuinfoa.

Satu käy lyhyesti läpi tapahtuman ohjelman. Alkuviikon tiiviin työskentelyrupeaman jälkeen ensimmäinen jännitysmomentti on vastassa torstaina, jolloin pidetään Kemi-Tornion alueen semifinaali ja karsitaan Rovaniemen loppukilpailuun selviytyvät 12 tiimiä. Perjantain finaalissa Kemi-Tornion ja Rovaniemen opiskelijat kamppailevat sijoittumisesta neljän parhaan joukkoon. Lapin InnoMaratonin kärkinelikko saa maakunnallisen kunnian ja maineen lisäksi innovaatiostipendit arvoltaan 1000, 500, 300 ja 200 euroa.

- Ja siitä tietysti lähdetään, että InnoMaratonin voitto tulee Kemi-Tornioon. Otetaan tavoitteeksi, että neljän parhaan joukossa on ainakin kolme meidän tiimiä. Yksi finaalipaikka voi mennä rovaniemeläisille, tsemppaa Satu omiaan. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että tavoitteen täyttyminen vaatii säkenöiviä ideoita, huolellista ja perusteellista kehitystyötä ja mukaansa tempaavia esityksiä. InnoMaratonin tuomarit kun ovat lahjomattomia.

 

Toimeksiantajan tapaamisesta impulssi ideoinnille

Monialainen ja -kulttuurinen tiimi nimeltä # työstää hotelli- ja ravintola-alalla toimivan Pohjanranta Oy:n toimeksiantoa. Tiimiin kuuluvat liiketalouden opiskelijat Rinna Heikkilä ja Vesa-Matti Kreus, kuvataiteen opiskelija Tytti Juntunen, tietojenkäsittelyn opiskelija Henri Miettunen ja BIT:n opiskelija Zhang Lian Cheng. Tiimin suomalaisjäsenet kokevat hyötyvänsä Zhangin ideointiin tuomasta kansainvälisestä näkökulmasta. Myös Zhang on tiimityöskentelyyn tyytyväinen.

- Our teamwork is very democratic. All the members have a chance to tell their ideas. And we have pretty good ideas, Zhang kertoo.

Tiimi #
Tiimi # eli (vas.) Rinna, Vesa-Matti, Henri, Tytti ja Zhang hyödyntävät ehdotuksessaan alueella jo olemassa olevaa sekä kehittävät uutta.

Toimeksiantajan tapaamisella tiimiläiset saivat hyvän kuvan siitä, mitä heiltä odotetaan. Jokainen on miettinyt ideoita tahoillaan ja maanantain kuluessa niitä on koottu yhteen. Tarkoitus on hyödyntää mahdollisimman pitkälle jo olemassa olevia aktiviteetteja ja palveluja.

- Verkostoituminen on meidän sana, kiteyttää Tytti.

Kemto-tiimi
Idea on jo pääpiirteittäin purkissa, vakuuttavat (vas. takaa) Janne, Kimmo, Samuli, Kalle ja Pauliina, joten KemTo-tiimille jää runsaasti aikaa hioa esityksen muotoa ja tyyliä.

KemTo-tiimi on paennut Minervan alakerran hektisen hikistä ilmapiiriä (lämpötila on kohonnut työskentelytiloissa iltapäivällä jo hellelukemiin) kolmannen kerroksen vilpoiseen rauhaan.

- Tietokonenäytöt estävät kasvokontaktit, jotka ovat ryhmätyössä tärkeitä, selittävät Janne Särkelä ja Kimmo Riihijärvi (tietojenkäsittely), Pauliina Kauppila ja Samuli Similä (liiketalous) sekä Kalle Kumpumäki (logistiikka).

Tiimin toimeksiantona on kehittää Itellalle, eli entiselle Suomen postille, kuluttajan ideakanava. Ideoinnissa alkuun pääseminen oli tiimiläisten mukaan nihkeää. Vinkkejä ja vaikutteita poimittiin toisen viestintäyrityksen verkkosivuilta.

- Tietenkin sen lisäksi pitää keksiä jotain uutta. Eihän muuten kyse ole innovaatioista. Kuluttajan ideointikanavat eivät ole vielä kovin yleisiä. Ainakaan minä en ole niihin törmännyt, kertoo Janne.

Ketomi-tiimi
KeTomi-tiimi eli (vas.) Antti, Tomi, Jaana ja Jukka lupaavat oppimispäiväkirjassaan antaa järjestäjien toivomaa rehellistä ja rakentavaa palautetta.

KeTomi-tiimi (jota ei pidä sekoittaa edellä haastateltuun KemTo-tiimiin) tekee toimeksiantoa Team Botnialle, joka on Tornion kaupungin ja pk-yritysten omistama kehittämisyhtiö. Antti Mykkälä ja Jukka Hokkanen (liiketalous), Jaana Oinas (tekniikka) ja Tomi Taipaleenmäki (tietojenkäsittely) pohtivat, miten Tornion keskusta ja Torpin alue saumattomasti kytketään E4 Shopping corridor -nimeä kantavaan kaupallisten palvelujen vyöhykkeeseen. Tiimityön ensimmäisen päivän saldo on hengästyttävä.

- Powerpoint-esitys ja tiivistelmä ovat lähes valmiita. Tekstiä on vielä vähän hiottava. Oppimispäiväkirjakin on valmis siltä osin, kuin se käsittelee Rovaniemen yhteistä aloitustilaisuutta, toimeksiantajan tapaamista ja tätä maanantaipäivää, luettelee Jukka.

Tiimin ensimmäisen päivän tuloksellisuus perustuu hyvin tehtyyn pohjatyöhön. Ideointi oli käynnistynyt heti toimeksiantajan tapaamisen jälkeen, kun tiimille oli selvinnyt, mitä kehitysyhtiö heiltä hakee ja haluaa.

- Tänään olemme pääosin kirjoittaneet puhtaaksi jo aiemmin kehitettyjä asioita. Joitain uusia ideoita on toki tullut, toteaa Jaana.

 

AIEMPAA MITTAVAMPI LAPIN INNOMARATON (14.1.2009)

Lapin InnoMaraton 2009 käynnistyi 12. tammikuuta Rovaniemellä tapahtumaan osallistuvien maratoonareiden ja valmentajien yhteisstartilla. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu toteuttaa tapahtuman jo neljättä kertaa. Vuosi sitten InnoMaraton lanseerattiin myös Rovaniemellä ja tänä vuonna sekä Rovaniemen ammattikorkeakoulu että Lapin yliopisto ovat täysillä mukana.

Satakunta Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kaupan ja kulttuurin sekä tekniikan opiskelijaa, noin sata Rovaniemen ammattikorkeakoulun opiskelijaa ja nelisenkymmentä Lapin yliopiston opiskelijaa kokoontuivat tiimi- ja innovointivalmennukseen RAMK:n tuotantoalojen kampuksen Borealis-saliin.

Tapahtuman avasi kolmatta InnoMaratoniaan luotsaava projektipäällikkö Satu Valli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta.

Alanan ja Leimio
Jussi Leimion (vas.) ja Asko Alasen havainnolliset ja eläviä esimerkkejä sisältäneet esitykset kiinnostivat yleisöä.

Lappset Groupiin kuuluvan SmartUs Oy:n toimitusjohtaja Asko Alanen kertoi, miten ideat, innovaatiot sekä määrätietoinen tutkimus ja tuotekehitys ovat edesauttaneet rovaniemeläisen perheyrityksen nousua yhdeksi maailman johtavista leikkipaikkavälinevalmistajista. SmartUs on nykyteknologiaa hyödyntävä leikki- ja peliympäristö, joka tukee lapsen luontaista liikkumista ja oppimista. Viime vuoden tapaan SmartUs Oy on toimeksiantajana myös tämän vuoden InnoMaratonissa.

Monipuolisen työkokemuksen mm. kahvinvalmistaja Pauligilla, suunnittelu- ja designtoimisto Mozossa ja nyttemmin Vault Finland Ltd:ssä hankkinut Jussi Leimio kertoi viihdyttävän tarinan Keijosta, joka päätti ryhtyä miljardööriksi. Keijo valjasti oman kekseliäisyytensä ja lähipiirinsä teknis-taiteellisen erityisosaamisen tuotekehitysprosessiin. Viuhta-mattotamppari syntyi, mutta riittämätön satsaus tarvekartoitukseen, myyntiin, markkinointiin ja jakeluun, romutti Keijon rikastumishaaveet. Tutustu opettavaiseen tarinaan.

Tiimit ja toimeksiannot
Kemi-Tornion alueen yrityksiltä ja yhteisöiltä on tullut yhteensä 12 toimeksiantoa, joista kutakin työstää kaksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmää. Rovaniemellä kunkin toimeksiannon parissa työskentelee 3–4 opiskelijaryhmää.

 

Menestyksekkään uran kestävyyslajien valmentajana luonut Seppo Immonen työskentelee nykyään Valmennus-Visio Oy:n kehitysjohtajana. Hän piti opiskelijoille innostavan luennon aiheesta Luovan tiimin rakentuminen.

 

Sana leviää Pohjanmaalle ja Kainuuseen

Lapin InnoMaratonin aloituspäivää seurasi tarkkaavaisesti projektipäällikkö Kaarlo Paloniemi Oulun yliopistosta. InnoMaraton-konseptilla on selkeitä yhtymäkohtia hänen koordinoimaansa Pohjoinen yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen -hankekokonaisuuteen. Näkemänsä ja kokemansa perusteella hän oli valmis markkinoimaan InnoMaratonia myös Oulun seudun, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan oppilaitoksille.

Paloniemi
InnoMaraton-prosessia seuraava projektipäällikkö Kaarlo Paloniemi oli kiinnostunut näkemään, miten innovatiivisia ja käyttökelpoisia ratkaisuja opiskelijat kykenevät toimeksiantajille tuottamaan.

InnoMaratonin idean opiskelijan näkökulmasta Paloniemi kiteytti sanoilla ”innovatiivinen ongelmanratkaisu aidossa työelämätilanteessa”. Yritysten näkökulmasta InnoMaratonin etuna on opiskelijoiden uuden tiedon ja tuoreiden ajatusten tuominen liiketoimintaan. Paloniemen mukaan erityisesti vakiintuneilla toimialoilla liiketoiminnan edes osittainen uudelleenajattelu on kaikkein haastavinta, hauskinta ja tuloksellisinta.

ENSIMMÄINEN INNOMARATON 2009 TAPAHTUMA LÄHESTYY

Vuoden 2009 InnoMaraton käynnistyy pian. Ensimmäinen tapahtuma järjestetään Rovaniemellä 12.1.2009. Tuolloin ryhmät kokoontuvat ensimmäistä kertaa ja valitsevat kiinnostavimman toimeksiannon.Aikataulu Rovaniemelle. sekä Maraton-viikolle.

INNOMARATON 2009 STARTTAA

InnoMaraton on Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Rovaniemen ammattikorkeakoulun sekä Lapin yliopiston järjestämä kilpailuluonteinen innovointitapahtuma, joka auttaa alueen pk-yrityksiä kehittämään uusia liiketoiminta mahdollisuuksia, kasvuprosessia ja kansainvälistymistä. Lapin InnoMaraton-tapahtumassa ammattikorkeakoulujen ja yliopiston eri alojen opiskelijat muodostavat moniosaajatiimejä, jotka tuottavat tuote- ja palveluideoita toimeksiantajina toimiville yrityksille.

 

 

 

InnoMaraton 2010 - uutiset

InnoMaraton 2009 - uutiset

Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu

Lapin yliopisto

Rovaniemen ammattikorkeakoulu